lauantai 6. helmikuuta 2010

Villakoirakerhon agilityiltapäivä

Olin Seran kanssa Villakoirakerhon järjestämässä agilitytapahtumassa, jossa tutustuttiin agilityesteisiin. On mielenkiintoista osallistua ns. massatapahtumaan koiran kanssa jota ei vielä tunne perinpohjin, mutta onneksi Sera on muiden koirien seurassa hyvin samanlainen kuin Nadikin eli ei ole yhtään kiinnostunut muista. Jos joku kuitenkin tulee liian lähelle, niin sitten peräännytään ja mahdollisesti myös vähän murahdetaan. Itse tykkään toimia sellaisen koiran kanssa paljon mieluummin kuin sosiaalisen Camun jonka kanssa kaikki energia (ja kilo makupaloja) menee koiran pitämiseen pois muiden luota.
Seran kanssa esteiden suoritus onnistui yllättävän helposti; Paula on varmaan joskus vienyt Seraa agilityssä. Yllätyin eniten pussin suorituksesta, jonka läpi Sera meni jo toisella kerralla ilman että minä olin kurkistamassa toisessa päässä. A-este oli sitten se vaikein, varsinkin kun itse olen tälläinen lyhyehkö, niin viemiseen tarvi joka kerta apulaisen.
Joka tapauksessa päätin viedä Seran semmoiselle agilityn lyhytkurssille eli ehditään käydä sitä kaksi kertaa ennen sterilointia 26.2. Sitten tuleekin pitempi tauko kaikesta "riekkumisesta".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti