keskiviikko 27. kesäkuuta 2012
Kemiallinen kastraatio
Camulle laitettiin hormonikapseli yli 2 kk sitten. Kuuden viikon kuluessa piti jotain tapahtua, siis jonkinlaista rauhoittumista narttujen suhteen, pallien kutistumista ja ruokahalun lisääntymistä, mutta mitään muutosta en ole huomannut. En siis ainakaan tällä kokemuksella aio kastroida poikaa. Ja ehkä vielä joskus saan sen nartun jolla voisin teettää pentuja Camun kanssa...
maanantai 2. tammikuuta 2012
Joululahja
Koirat sai joulupukilta riepoteltavan jäniksen ja Nadi tykkää siitä niin että välillä nukahtaa se suussa. Sitten kun se huomaa että jänö on ollut suussa vartin verran niin suu on kuivunut kiinni leluun ja kieli täynnä karvoja.
Nadin käytös on jotenkin muuttunut vanhemmiten. Sille on tullut kummallisia metkuja; ihan kuin olisi palannut takaisin pentuaikoihin. Tai ehkä se onkin sitä että pentuna Nadi oli niin arka ettei uskaltanut tehdä mitään joten ottaa nyt takaisin kaikki metkut mitkä jäi silloin tekemättä.


Tilaa:
Blogitekstit (Atom)