sunnuntai 20. kesäkuuta 2010

Villakoirakerhon kesäpäivä Kangasalla


Olin tänään koko koiralauman kanssa otsikon mukaisessa tapahtumassa. Siellä oli laskelmieni mukaan vain kuusi isovillakoiraa (joista siis kolme omiani), mutta pienempiä kokoja olikin edustettuna sitten monta kymmentä, joten vauhtia riitti koko päivän. Ohjelmassa oli temppurata ja juoksukilpailu. Camu ja Sera olivat pitäneet omaa juoksukilpailuaan jo niin paljon että osallistuin varsinaiseen kisaan Nadin kanssa. Nadi hävisi kisan voittaneelle Nupille vain puoli sekuntia joten kyllä vanhemmastakin rouvasta vielä vauhtia löytyy.


Tässä kuva Serasta ja alempana kuva Camusta sekä ihanasta villistyttö Nupista. Näillä ystävyksillä leikkiä riitti.


lauantai 12. kesäkuuta 2010

PUNKKI !!!

Iiiik, tänään löytyi kesän ensimmäinen punkki. Se oli kiinnittynyt Camun peräkarvoihin ja loisti sieltä valkoisena niin ettei voinut olla huomaamatta. Nappasin sen pois pinseteillä ja hyvin lähti jalatkin mukana. Ällöttäviä olentoja !!! Sen jälkeen laitoin kíireesti Exspottia Nadin ja Seran niskaan sekä hännän tyveen. Camulle laitan huomenna kunhan olen ensin pessyt koiruuden.