sunnuntai 25. lokakuuta 2009

Hämeenlinnan ryhmänäyttely

Käytiin esittäytymässä Kroatialaiselle "arpa"tuomarille Jasna Matejicille. Tuon lisänimityksen hän sai myös joiltain muiltakin isovillakoirien omistajilta, koska ei tuntunut osaavan päättää mistä ja kenestä pitää. Olisin Camun suhteen toivonut enemmän juoksuttamista, koska kehä oli liukas sekä pieni eli askeleet jäivät melkoisen vähiin. Niiden perusteella antoi sitten lausunnon huonosta liikkumisesta. Onneksi tuomari keksi myös jotain hyvää sanottavaa, kuten mm. kauniit silmät ja hyvä niska. Muutakin hyvää oli, mutta en saanut selvää sihteerin kirjoituksesta. Tuloksena EH :( Jotenkin odotin enemmän, kun nyt ollaan saatu niskaankin lisää karvaa. Joskin edelleen Nadi jää kiinni Camun karvojen repimisestä, kun suupielestä roikkuu mustia karvoja ;) Kai se on jatkettava sertien metsästämistä; onneksi kuitenkin jo yksi on saatuna :)

sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Sera synnyttää !!!

Voi kun kaikki menisi hyvin ja tulisi paljon terveitä karvapalleroita :)
Täältä voi seurata Paulan pitämää reaaliaikaista pentublogia:

http://nerianpoodles.blogspot.com

Kaipausta ja koirakoulua


Sera lähti sitten perjantaina mammalomalle Paulan luo ja ennen lähtöä äiti ja poika nukkuivat näin onnellisena nenät vastakkain. Camu selvästi kaipaa Seraa, jota se aina suukottelee ja joka ei murise, niinkuin laumanjohtajana oleva Nadi tekee.
Oltiin tänään Camun kanssa kuudetta kertaa Koirakoulu Sanronin kotitottelevaisuus-kurssilla. Tunnin kesto oli 45 min ja Camu jaksoi hienosti pitää kontaktia makkarapalojen avulla lähes koko ajan. Opeteltavana asiana meillä oli ja tulee varmasti koko koiranelämän ajan olemaan muiden koirien kohtaaminen. Camu kun ei millään ymmärrä sitä, että kaikkien kanssa ei voi mennä leikkimään. Kentällä tuntuu että Camusta ei virta lopu millään, mutta kyllä sitten kuitenkin kotona uni maittaa. Koira väsyykin uskomattoman paljon kun joutuu käyttämään aivojaan.


torstai 15. lokakuuta 2009

Pentuja odotellessa


Nyt Seralla on enää muutama päivä pentujen syntymään ja huomenna on lähtö kasvattaja-Paulan luo. Koko perheellä tulee kova ikävä, mutta onneksi nähdään taas muutaman viikon kuluttua.

perjantai 9. lokakuuta 2009

Agilitya ja mahan kasvatusta

NPKH:n keskiviikkoryhmäläisten toimesta pidettiin mölli-kisat ja päästiin Nadin kanssa menemään pari kertaa agilityn MM-kisoissa ollut rata. Oli todella hauskaa välillä mennä kokonaista pitkää rataa normaalien harjoittelujen välissä, vaikka virhepisteitä tuli ropisemalla.

Seran massu on alkanut kasvamaan ihan silmissä ja koira on selvästi väsynyt olotilaansa. Onneksi pentujen on määrä syntyä jo reilun viikon kuluttua.

sunnuntai 4. lokakuuta 2009






Uusin perheenjäsenemme on Nerian tiimistä meille eläkepäiviä viettämään tullut Sera, Joiners Quality Yemeri Yasmin. Sera on Nadin sisko ja tällä hetkellä odottaa pentuja, jotka menee synnyttämään kasvattajalle http://www.freewebs.com/neriannews/ Pentujen on määrä syntyä jo parin viikon kuluttua eli 18.10. Meillä mennäänkin nyt yhteislenkit odottavan mamman ehdoilla eli pikkuisen on jo pitänyt hidastaa vauhtia.

Perheemme toinen isovilla Camu, Nerian Cadmus, tuli meille Nadin kaveriksi tammikuussa 2008 ollessaan silloin 5 kk. Camu-poika on iloinen luonnonlapsi, jolta virta ei lopu koskaan.



Sittemmin Nadista kasvoi viisas ja kaunis tyttö, jonka kanssa harrastin muutaman vuoden näyttelyjä ja edelleen agilitya.


Tervetuloa kolmen isovillakoiran Nadin, Camun ja Seran maailmaan. Perheemme ensimmäinen isovillakoira Nadi, Joiners Quality Yemeri Yvonne, muutti meille toukokuussa 2004 ollessaan silloin 4 kk.